#sosiaalinenmedia
#some
#suomisome
#häsä
#hashtag
#aihetunniste
#kielimuuttuu
#eskoseni
#isokäsi
#paraspäiväikinä
#muttasuurinkaikistaon
#selfie
#voiitku
13. joulukuuta 2014
#täydellinenlauseonmahdotonyhtälö
#somefi
#sosiaalinenmedia
#some
#suomisome
#häsä
#hashtag
#aihetunniste
#kielimuuttuu
#eskoseni
#isokäsi
#paraspäiväikinä
#muttasuurinkaikistaon
#selfie
#voiitku
#sosiaalinenmedia
#some
#suomisome
#häsä
#hashtag
#aihetunniste
#kielimuuttuu
#eskoseni
#isokäsi
#paraspäiväikinä
#muttasuurinkaikistaon
#selfie
#voiitku
11. joulukuuta 2014
Katson ylös, alas
Aurinko ei nouse. Ei laske. Maailma ei lopu. Ei ala.
Päivä laskee illasta aamuun, talven
jälkeen syksy. Silmänräpäys ääretön.
Viimeiset tulevat ensimmäisiksi. Rakkaus on viha. Ja musta, no niin.
Ei tilhi roiku pihlajassa, pihlaja roikkuu sen.
Ei tuuli heiluta oksaa, oksa heiluttaa tuulen.
Ei maa vedä puoleensa, ihminen vetää
maan.
Kuljemme jossain, kuljemmeko? Alastomina tuulipuvuissamme, kuljemmeko? Katsomme tähtiä, tuijotamme omaan napaan. Katsommeko, tuijotammeko? Kuljemme jossain? Kuljemmeko?
Ehkä minä olen sinä,
jonkun
avaruus.
6. joulukuuta 2014
Ajattelemisen taidosta
Olen jumissa tuvassa. Ajatus ajattelemisesta mönkii jääränä päässäni. Tuijotan itselöni ikuiseen tummuuteen kuin Eino Leino. Mitään en näe. Vain mutaa.
Viisikymmentä vuotta ja risat meni, ennen kuin opin ajattelemaan. Oikeastaan opin, että en osaa ajatella ja että ajatteleminen vaatii ponnistelua.
Ajatukset eivät ajaudu päähän, niitä pitää ajaa kuin käärmettä pyssyyn, kuten sanotaan, vaikka epäilenkin, onko tuon sanonnan taustalla kovinkaan paljon ankaraa ajattelemista. Ajatteleminen nimittäin on työlästä, raskainta mahdollista työtä. Kun on oikein ankarasti ajateltu ja vihdoin saatu jonkinsortin ajatus ajusta ulos, näyttää ja kuulostaa parhaimmillaan siltä, että onpa helppoa! Ja: Näin tietysti! Enpäs tuota itse keksinyt! Olipa osuvasti pantu! Ajateltu!
Kaikki maailman kauheus alkaa tässä katsannossa näyttää, anteeksi vaan, luonnolliselta. Sota- ja suuruudenhullut horinat, laskelmoidut puheet isänmaallisuudesta, kaikki poliittinen venkoilu valtakunnassa, työpaikoilla ja kodeissa, synkeät yksinpuhelut... nehän osoittavat vain ajattelemisvajetta.
Yhteiskunnallisen päätöksenteon pitäisi perustu ankaraan ajattelemiseen, ei näennäisajattelun tuloksina syntyviin raportteihin, ennusteisiin, ohjelmiin. Työpaikoilla pitäisi päivittäin pysäyttää kaikki akuutti kohina ja suorittaa ajatteluharjoitteita: mitä tässä teemme, miksi ja mikä tolkku. Tuskin se mitään auttaisi, mutta...
Kouluissa tarvittaisiin yksi oppiaine: ajattelemisen taito. Kaikki koulun oppi perustuu oletukseen siitä, että osaamme ajatella, mutta missään tätä oletusta ei pureta eikä koulukasta opeteta ajattelemaan. Tämä johtuu tietysti siitä, että opettajillekaan tätä oppia ei ole annettu eikä moni ole osanut tai älynnyt sitä itse etsiä. Meille kyllä väitetään, että koulussa opetetaan oppimaan, mutta mitä se oppimaan oppiminen oikein on? Oppiminen ilman ajattelua kaataa ojaan. Tietäminen ei vielä takaa sitä, että osaamme ajatella. Surullista kyllä koko koululaitoksen kannalta: ehkä onkin niin, että ketään ei voi opettaa ajattelemaan. On vain elettävä sellainen elämä, että kykenee aloittamaan ajattelemisen opiskelun?
Ajattelun pahin vihollinen on ajattelutapa. Kun yhteiskunta tai mikä tahansa yhteisö nojaa yhteisiin ajattelutapoihin, kaikki aito ajattelu yleensä kuolee. Tai se tietoisesti tapetaan. Meillä on varoittavia esimerkkejä siitä, millaisia hirmutekoja ajattelutavoiltaan yhtenäiset kansakunnat ovat pystyneet tekemään. Ja kun puhutaan ajattelutavoista, kyse ei oikeastaan ole ajattelemisesta. Pikemminkin ajattelun lopettamisesta. Sama vaara piilee siinä, että ulkoistamme yhteiskunnallisen ajattelumme niin sanottuihin ajatuspajoihin ja -hautomoihin. Mikä vastenmielinen ajatus! Ikään kuin ajattelu kuuluisi vain ajattelun asiantuntijoille, yök!
Erno Paasilinna kirjoitti joskus jotain sellaista, että tosinajattelija on aina sentään ajattelija. En ole varma, onko näinkään. Paasilinnan kirkkaista ajatuksista monet osoittavat, että ajattelija ei koskaan tule valmiiksi eivätkä ajatukset tavoita täydellisyyttä. Niin, moni toisinajattelija eli änkyrä tuntuu suorastaan unohtaneen ajattelemisen idean, päämääränä on vain vastustaa kaikkien muiden ajatuksia tai ajatuksina esitettyjä lausumia. Ei se mitään oikeaa ajattelua ole. Ei samoin- eikä tosinajattelua. Vain näennäisajattelua.
Ajattelun taito on periaatteessa yksinkertaista, mutta samalla ajatteleminen on lähes mahdotonta. Ajattelemisen oppimiseen kuluu koko elämä. Useimmat meistä eivät opi koskaan, en minä ainakaan opi, tämä on hyvä tunnustaa. Tämän oppimiseen minulta meni viisikymmentä vuotta ja risat, siksi ajattelin, että olen oppinut ajattelemaan tai ainakin jotain ajattelemisesta.
Ja kaiken tämän sekavuus kelpaa todistusaineistoksi. Mutta lieventävä asianhaara se ei ole. Jos on niin, että vain ajatteleva ihminen saa kirjoittaa, meiltä loppuvat kaikki kirjoitukset. Ja ajattelemisen mahdollisuus. Kirjottaminen voi parhaimmillaan johtaa ajattelemiseen, siihen, että kirjoittaja oppii jotain ajattelemisesta. Voi lukijaparkoja!
Yleisin virhe ajattelupohdinnoissa on se, että ajattelu ikään kuin tapahtuu päässä. Aivoista etsitään eri tieteenaloilla ja laboratorioissa ajatuksia, mutta tulokset ovat olleet laihahkoja. En ihmettele. Minä suuntaisin etsinnät pääkopan ulkopuolelle, ihmisten välisiin suhteisiin ja varjoihin. Harmaalle alueelle, enkä tarkoita tässä aivomassaa.
Ajattelemisessa ehkä pitää pystyä asettumaan ikään kuin itsensä ulkopuolelle, omaksi varjokseen toisten varjojen joukkoon. Omaa pääkoppaa pitää ja on pakkokin toki käyttää ajattelemisen alustana, ja oikeastaan koko keho osallistuu ajattelemisen tekoon. Ruumis on ajattelemisen keppihevonen. Ajatus ratsastaa sillä. Mitä siis ajattelu loppuviimeksi on? Hm... Ehkä onkin hyväksyttävä ajatus siitä, että ajattelun taito on jonkinlainen jatkumo. Suurin osa meidän ajatuksistamme on korkeintaan jatkumon keskivaiheilla, valitettavan suuri osa on suorastaan ala-arvoisia. Hyvänlaatuisia ajatuksia tapaamme harvoin, ja kun sellaisen kohtaamme, emme välttämättä osaa sitä tunnistaa emmekä tunnustaa.
Hyvälaatuinen ajatus tunnustaa mahdottomuutensa. Sen, että ajatuksen luonteeseen kuuluu vajavaisuus, keskeneräisyys, hapuilu, hierre, kitka. Hyvälaatuinen ajatus saattaa ruokkia hyvälaatuista ajattelua.
Ajatus ei aina ilmene kielessä. Olemme itsekin vaillinaisten ja keskeneräisten ajatustemme ilmentymiä.
Katselen ihmisten itsestään ottamia kuvia ja mietin, mitä niistä pitäisi yrittää ajatella. Osa kuvista on otettu selfiekepin avulla, ja kuvissa saattaa näkyä myös ihmisen varjo, ihmisten varjoja.
Jos olen oppinut jotain ajattelemaan, olen oppinut hyvin vähän. Taidamme olla tässä mielessä vastasyntyneitä kaikki. Tai vasta syntymässä.
Viisikymmentä vuotta ja risat meni, ennen kuin opin ajattelemaan. Oikeastaan opin, että en osaa ajatella ja että ajatteleminen vaatii ponnistelua.
Ajatukset eivät ajaudu päähän, niitä pitää ajaa kuin käärmettä pyssyyn, kuten sanotaan, vaikka epäilenkin, onko tuon sanonnan taustalla kovinkaan paljon ankaraa ajattelemista. Ajatteleminen nimittäin on työlästä, raskainta mahdollista työtä. Kun on oikein ankarasti ajateltu ja vihdoin saatu jonkinsortin ajatus ajusta ulos, näyttää ja kuulostaa parhaimmillaan siltä, että onpa helppoa! Ja: Näin tietysti! Enpäs tuota itse keksinyt! Olipa osuvasti pantu! Ajateltu!
Kaikki maailman kauheus alkaa tässä katsannossa näyttää, anteeksi vaan, luonnolliselta. Sota- ja suuruudenhullut horinat, laskelmoidut puheet isänmaallisuudesta, kaikki poliittinen venkoilu valtakunnassa, työpaikoilla ja kodeissa, synkeät yksinpuhelut... nehän osoittavat vain ajattelemisvajetta.
Yhteiskunnallisen päätöksenteon pitäisi perustu ankaraan ajattelemiseen, ei näennäisajattelun tuloksina syntyviin raportteihin, ennusteisiin, ohjelmiin. Työpaikoilla pitäisi päivittäin pysäyttää kaikki akuutti kohina ja suorittaa ajatteluharjoitteita: mitä tässä teemme, miksi ja mikä tolkku. Tuskin se mitään auttaisi, mutta...
Kouluissa tarvittaisiin yksi oppiaine: ajattelemisen taito. Kaikki koulun oppi perustuu oletukseen siitä, että osaamme ajatella, mutta missään tätä oletusta ei pureta eikä koulukasta opeteta ajattelemaan. Tämä johtuu tietysti siitä, että opettajillekaan tätä oppia ei ole annettu eikä moni ole osanut tai älynnyt sitä itse etsiä. Meille kyllä väitetään, että koulussa opetetaan oppimaan, mutta mitä se oppimaan oppiminen oikein on? Oppiminen ilman ajattelua kaataa ojaan. Tietäminen ei vielä takaa sitä, että osaamme ajatella. Surullista kyllä koko koululaitoksen kannalta: ehkä onkin niin, että ketään ei voi opettaa ajattelemaan. On vain elettävä sellainen elämä, että kykenee aloittamaan ajattelemisen opiskelun?
Ajattelun pahin vihollinen on ajattelutapa. Kun yhteiskunta tai mikä tahansa yhteisö nojaa yhteisiin ajattelutapoihin, kaikki aito ajattelu yleensä kuolee. Tai se tietoisesti tapetaan. Meillä on varoittavia esimerkkejä siitä, millaisia hirmutekoja ajattelutavoiltaan yhtenäiset kansakunnat ovat pystyneet tekemään. Ja kun puhutaan ajattelutavoista, kyse ei oikeastaan ole ajattelemisesta. Pikemminkin ajattelun lopettamisesta. Sama vaara piilee siinä, että ulkoistamme yhteiskunnallisen ajattelumme niin sanottuihin ajatuspajoihin ja -hautomoihin. Mikä vastenmielinen ajatus! Ikään kuin ajattelu kuuluisi vain ajattelun asiantuntijoille, yök!
Erno Paasilinna kirjoitti joskus jotain sellaista, että tosinajattelija on aina sentään ajattelija. En ole varma, onko näinkään. Paasilinnan kirkkaista ajatuksista monet osoittavat, että ajattelija ei koskaan tule valmiiksi eivätkä ajatukset tavoita täydellisyyttä. Niin, moni toisinajattelija eli änkyrä tuntuu suorastaan unohtaneen ajattelemisen idean, päämääränä on vain vastustaa kaikkien muiden ajatuksia tai ajatuksina esitettyjä lausumia. Ei se mitään oikeaa ajattelua ole. Ei samoin- eikä tosinajattelua. Vain näennäisajattelua.
Ajattelun taito on periaatteessa yksinkertaista, mutta samalla ajatteleminen on lähes mahdotonta. Ajattelemisen oppimiseen kuluu koko elämä. Useimmat meistä eivät opi koskaan, en minä ainakaan opi, tämä on hyvä tunnustaa. Tämän oppimiseen minulta meni viisikymmentä vuotta ja risat, siksi ajattelin, että olen oppinut ajattelemaan tai ainakin jotain ajattelemisesta.
Ja kaiken tämän sekavuus kelpaa todistusaineistoksi. Mutta lieventävä asianhaara se ei ole. Jos on niin, että vain ajatteleva ihminen saa kirjoittaa, meiltä loppuvat kaikki kirjoitukset. Ja ajattelemisen mahdollisuus. Kirjottaminen voi parhaimmillaan johtaa ajattelemiseen, siihen, että kirjoittaja oppii jotain ajattelemisesta. Voi lukijaparkoja!
Yleisin virhe ajattelupohdinnoissa on se, että ajattelu ikään kuin tapahtuu päässä. Aivoista etsitään eri tieteenaloilla ja laboratorioissa ajatuksia, mutta tulokset ovat olleet laihahkoja. En ihmettele. Minä suuntaisin etsinnät pääkopan ulkopuolelle, ihmisten välisiin suhteisiin ja varjoihin. Harmaalle alueelle, enkä tarkoita tässä aivomassaa.
Ajattelemisessa ehkä pitää pystyä asettumaan ikään kuin itsensä ulkopuolelle, omaksi varjokseen toisten varjojen joukkoon. Omaa pääkoppaa pitää ja on pakkokin toki käyttää ajattelemisen alustana, ja oikeastaan koko keho osallistuu ajattelemisen tekoon. Ruumis on ajattelemisen keppihevonen. Ajatus ratsastaa sillä. Mitä siis ajattelu loppuviimeksi on? Hm... Ehkä onkin hyväksyttävä ajatus siitä, että ajattelun taito on jonkinlainen jatkumo. Suurin osa meidän ajatuksistamme on korkeintaan jatkumon keskivaiheilla, valitettavan suuri osa on suorastaan ala-arvoisia. Hyvänlaatuisia ajatuksia tapaamme harvoin, ja kun sellaisen kohtaamme, emme välttämättä osaa sitä tunnistaa emmekä tunnustaa.
Hyvälaatuinen ajatus tunnustaa mahdottomuutensa. Sen, että ajatuksen luonteeseen kuuluu vajavaisuus, keskeneräisyys, hapuilu, hierre, kitka. Hyvälaatuinen ajatus saattaa ruokkia hyvälaatuista ajattelua.
Ajatus ei aina ilmene kielessä. Olemme itsekin vaillinaisten ja keskeneräisten ajatustemme ilmentymiä.
Katselen ihmisten itsestään ottamia kuvia ja mietin, mitä niistä pitäisi yrittää ajatella. Osa kuvista on otettu selfiekepin avulla, ja kuvissa saattaa näkyä myös ihmisen varjo, ihmisten varjoja.
Jos olen oppinut jotain ajattelemaan, olen oppinut hyvin vähän. Taidamme olla tässä mielessä vastasyntyneitä kaikki. Tai vasta syntymässä.
 |
| Ajattelun pahin vihollinen on ajattelutapa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)