Alussa oli sade ja sateessa kivi. Ei ollut alkua. Oli muna. Munaa. Kivikasvot lauloivat lumisateessa. Oli visio, oli tele. Velipoika pääsi teleen töihin. Kirjoitin ristikkoon SENAP. Tuntui sopivan siihen saumaan. Sanat olivat pian oikein tai väärin, useimmiten väärin.
Oli kivi. Oli Kivi. On, ovat. (Mahti + ponsi + suus = mahtipontisuus.)
Täydellinen lause on mahdoton yhtälö. Sanat, jotka menettävät järkensä, jota niillä ei ole.
Kuvat, jotka puhuvat.
Ihmiset, jotka pettävät, joita petetään. Tietön taival, pitkospuut, Vitunviheltämäaapa. Rinkan kiikutusta.
Tiedän. Tiedän
paikkani: olen ihminen, ja toisaalla on luonto. Eikä välissä ole mitään – on, vain
metsäautotie.
Jätän
kaiken. Mitä minulle jää? Mitä en voi jättää, se lopulta jättää minut. Mitä
minusta jää, kun kaikki jättää minut.
Minä:
se mitä olen saanut ja mitä on jäänyt jäljelle.
Lähdet,
jään. Voiko jäädä, jos joku ei lähde?
Kaikki lähtevät. Kaikkeus täyttyy itkusta.
Koska
minä kuolen? parkuu lapsi, joka syntyy juuri.
Elämäkerta
kertoo aina kuolevasta. Ei kerro. Jakaa.
