Pinnan alla, pinnalla

1.

Pinnan alla, pinnalla. Rinnan alla, rinnalla. Muotoa ja merkitystä, tyventä ja myllerrystä.

Millaista on pinnan alla? kysyt hiljaa illemmalla. Vastaan suulla suuremmalla:

Pinnan alla on pimeää. Sen sitten vasta ymmärtää, kun meloo merta yksinään.
 

2.

Viron-laivan kannella. Kannen alla, kallellaan. Muotoa ja merkitystä, tyventä ja myllerrystä.

Millaista on pinnan alla? kysyy peiliin katsomalla. Vastaa silmät kostuneina:

Pinnan alla on elämää. Sen sitten vasta ymmärtää, kun pidättelee henkeään.

 

3.

Nekrologin äärellä. Suorin säärin, väärällään. Muotoa ja merkitystä, tyventä ja myllerrystä.

Millaista on pinnan alla? kiirii huuto maailmalla. Vastaa kaiku kauemmalla:

Pinnan alla on ei-mitään. Sen sitten vasta ymmärtää, kun lepää mutaa nenällään.
 

Testaa, millainen olet kuolleena

 

TÄMÄ ON ILMOITUS

Tervetuloa testaamaan. Ohita mainos. Älä ohita. Tervetuloa testaamaan. Jo miljoonia testaajia globaalisti. Tervetuloa testaamaan. Ohita mainos. Älä ohita. Tervetuloa testaamaan. Aloita testi. Älä kuule mulle ala. Aloita testi. Aloita.

Jos olisit kuollut, millainen kuollut olisit?

1. Elävä

2. Muka, vain ruumis, ja sielu hengissä

3. Semi, muistoissa

4. Intiaani ianikuinen, -kaikkinen

5. En osaa sanoa

Jos makaisit haudassa, millainen hauta se olisi?

1. Maan povi, kaikki joskus eläneet se kantaa

2. Kultainen, multainen, matoinen, toinen

3. Pilven reuna, meren syli

4. Rakkauden, kakkauden, koiran kuoppa, nurmikumpu

5. En osaa sanoa

Jos et eläisi aina, mitä tekisit?

1. Olisin

2. U olisin,  ku olisin, kuolisin. 

3. Kuolaisin, kolaisin kesät talvet /24/7/12/365/ääretön
4. Mitä vittua se sulle kuuluu saatana?

5. En osaa sanoa

Kiitos vastauksista. Lopeta testi. Ohita mainos. Älä ohita. Lopeta testi. Älä lopeta.

Sponsored by
From Here To Eternity & Son Ltd.

TÄMÄ ON ILMOITUS

Aika menee nopeasti

Prestissimo
Aika menee nopeasti.
Aika menee nopeasti.
Aika menee nopeasti.

Lento
Minun aikani tulee pian.
Minun aikani tulee pian.
Minun aikani tulee pian.

Eikä minulla ole aikaa.
Eikä minulla ole aikaa.
Eikä minulla ole aikaa.

Enää. Kuin kolmesti kieltää.


Sanasta tulee sanan kaveri, lauseesta lauseen, virkkeestä virkkeen. Piste ennakoi tyhjää. Ne jäävät seisomaan sijoilleen. Kuin odottaen.

Mutta aika seisoo takapihalla puutarhatontuksi naamioituneena. Puutarhatonttu on lukenut liikaa italiankielisiä musiikkiteoksia. Mustarastaan ääntely saa sen höristämään korviaan. Se huokaa nurmikummun päällä, paljon vartijana.

Agitato
Nyt aika juoksee! Metro painuu syvälle tunneliin ja rynkyttää. Nyt aika juoksee, minä en.

Ja hetki lyö, sen käsi kuin viikatteen sivallus. Kopterin lapa.

Alati seisovat sanat, ruoho taipuu, kieli.

Aika menee nopeasti, aikani tulee pian. Eikä minulla ole aikaa.

Attacca

Y, semioottis-funktionaalinen tutkielma

Tilskutan pusikkoa polttopuiksi, oksanhaara oksanhaaran perään. Tervaleppää ja pajua, ne kaikki tapan. Koivut ja männyt säästän.  En selkääni. Kipu ylittää rajan, jossa se ei ole enää kipua. Se on olotila. Irti minusta.

Tässä huhkin, maailman orja. Minä juu, jumala, jumalaton. Jumalauta! Käsitöitä, käsittelytöitä. Mikä riivannee, hyvän ja pahan tiedon puute. Pitelee hellettä, mutta jossain aivan lähellä rakentaa majaa iätön kylmyys. Antaa itsestään merkin tuulenvireessä, joka painaa saunan savun järven pintaan. Siinä on kaikki.

Ja kuinka paljon käyttökelpoisia Y-kirjaimia metsä tuottaakaan. Mutta toisaalta. Mitä mieltä on näitä miettiä, kun päivän lehdessä lukee, että kahdeksanvuotias lapsimorsian kuoli hääyönsä seurauksena.

Hääyönsä, häijy sana, yököttävä omistusliite. Hää-yö, ää-yö, äy, y. Nsä.

Samassa lehtikauppias soittaa ja kauppaa kulttuuria, vaikka yritän kysyä, mitähän asia koskee. Asia koskee.

Katson kirvestä. Nostan katseen kirveestä. Kyy on pysynyt rovakon kätköissä pari päivää. Viimeksi kun sen näin, se vilautti kieltään, joka mustana yynä kurotti pitkälle ulos. Meni mutkalle. Yhden pienen hetken. Sen silmässä syyllisyys, kyyllisyys. Se katsoi kameran silmään.

Kirves lensi järveen, pakenin kaikkea paskaa, mutta maailmasta ei irti pääse. Juoksin kalliolle. Kalliosta löysin menneisyyden merkit.

Eivät ne silti menneisyyden merkkejä ole, ne ovat ajatuksiani. Ne katsovat minua ja kysyvät, minne olen matkalla. Minä siinä makaan. Makaa maa. Kasvaa kirjaimia. Tämä sama maa. Tullut, tuleva.

Siimaa

Joskus tulee hetki, jolloin ihminen kaipaa siimaa. Joskus lauantaiaamuna, kun on olevinaan vapaa.

Silloin ihminen katsoo perhettään, sanoo käyvänsä vähän tuolla ja menee kellariin. Kaivaa esiin pölyttyneet kalavehkeensä: virvelit, vieheet, vietit.

Ihminen kävelee rantaan, avopäin, paljassormin, takki auki. Vaikka viimoo.

On hetki, jolloin ihminen toivoo, että viidakon pedot pysyisivät syvyyksissään, jättäisivät rauhaan. Ihminen katsoo itseensä kimmeltävän veden pinnasta.