Katson ylös, alas

Aurinko ei nouse. Ei laske. Maailma ei lopu. Ei ala.

Vain pitkät painavat varjot ilman teonsanaa, ja pöllö nukkuu hämärän syliin. Aluksi nostetaan haudasta, lopuksi synnytään. Uskonto on tiede, tiede on utopia, utopia on totta. Sylilapsi harmaahapsi. Passiivi aktiivi. Sana ei-mitään. On on ei-on.

Päivä laskee illasta aamuun, talven jälkeen syksy. Silmänräpäys ääretön.

Viimeiset tulevat ensimmäisiksi. Rakkaus on viha. Ja musta, no niin.

Ei tilhi roiku pihlajassa, pihlaja roikkuu sen.

Ei tuuli heiluta oksaa, oksa heiluttaa tuulen.

Ei maa vedä puoleensa, ihminen vetää maan.

Kuljemme jossain, kuljemmeko? Alastomina tuulipuvuissamme, kuljemmeko? Katsomme tähtiä, tuijotamme omaan napaan. Katsommeko, tuijotammeko? Kuljemme jossain? Kuljemmeko?

Ehkä minä olen sinä,

                      jonkun avaruus.